Suuntaustikut pukinkontista

Pukinkontista löytyi kaksi punaista keppiä.

(Valokuva on kanadalaiselta Traveling Golfer -sivustolta, thanks for the practice ideas!)

Kävin tänään kokeilemassa uutta joululahjaani Season Golfin sisähallissa ja huomasin pelkääväni maassa makaavia keppejä. Vaistomaisesti varoin rikkomasta niitä, minkä seurauksena lyönnit lähtivät räikeästi vasemmalle. Se siitä suuntaamisesta sitten, ajattelin.

 

Kepit minulle esitteli alun perin Hanna-Leena Ronkainen, jolta olen ottanut golftunteja. Joulukuun alussa hän laittoi minut harjoittelemaan svingiä muutaman kerran kepillä mailan sijaan. Suuntaustikku on sen verran ohut, että sen äänen kuulee hyvin, kun se viuhahtaa ilman halki. Huomasin, että svingini on kuin hameen laahus sen sijaan, että kuulostaisi ruoskaniskulta. Äänen pitäisi olla terävä ja voimakas juuri sillä hetkellä, kun mailan lapa osuu palloon. Tähän svingirytmi-harjoitukseen tikut ovat todella mainiot.

 

Mutta se suuntaaminen... Luin jostain, että pallon toppaaminen saattaa johtua siitä, että pelaaja pelkää vaurioittavansa ruohikkoa. Tämä on kuulemma erityisesti naisten ongelma. Uskon, että väitteessä on perää: jos on koko lapsuuden ajan opastettu, että kiltti tyttö ei nurmikkoa tärvele, vaikka veljet saavat kyllä potkia palloa ja mättäitä mielin määrin urheilukentällä, niin aikuisena naisena on ihan opettelemalla opeteltava eroon moisista turhista peloista. Minun kohdallani äiti on ilmeisesti varoitellut liikaa kukkakepeistä, sen verran kunnioituksella niihin huomasin suhtautuvani. Onneksi suuntaustikut sentään toimivat puttauslinjaa hakiessa ja rautaseiskalla chipatessa. Ehkä alitajuisesti ymmärsin, että eivät ne niin pienestä lyönnistä mene rikki.

 

Tässä joka tapauksessa Kristin Moreland näyttää mallia.

 

Toisaalta suuntaustikuille on paljon muutakin käyttöä, joten uskon niiden olevan hyödyksi vielä pitkälle ensi kauteen ja moneksi vuodeksi eteenkin päin. Tärkeintä on joka tapauksessa se, että niin talvella sisähallissa kuin kesällä rangen laidalla harjoittelulla on joku tarkoitus. Vaikka kyllä se pallojen lätkiminen huvinkin vuoksi on kivaa.

Antamisen ilo

Viihdytin itseäni etsimällä netistä joulukuvia. Löysin Pinterestistä Kathy Purdyn
Golfball Crafts:

Taidan tallentaa tämän idean ensi vuoden pukinkonttiin, sillä joulu on antamisen aikaa (vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaisikin).

 

Anna-Stina Nykänen jakoi Helsingin Sanomissa Soile Veijolan ajatuksia joulupukista:

 

Veijolaa [...] viehättää ajatus joulusta myös henkisen puhdistautumisen aikana. Oletko ollut kilttinä tarkoittaisi, mitä olet tänä vuonna antanut itsestäsi muille – pelkkiä risujako vain.

 "Joulusta tulisi antamisen eikä lahjojen saamisen juhla."

 [...] Pohjimmiltaan kyse on suuresta ja tärkeästä asiasta: vieraanvaraisuudesta.

 

"On ollut ihmisiltä huikea oivallus, että kun vieras tulee, häntä ei tapeta eikä käännytetä pois, vaan kutsutaan sisään ja tarjotaan ruokaa, juomaa ja ystävyyttä."

Vieraallakin voi olla annettavaa.

 

Sitten professori Soile Veijola sanoo joulupukista jotain, mikä vetää hiljaiseksi.

"Idea antamisesta on ihmiskunnan tärkeimpiä keksintöjä."

 

*****

 

Laajentaisin Veijolan ajatusta antamisesta ihmiskunnan yksinoikeutena - myös eläimet osaavat antaa lahjoja. Ainakin gorillat. Ja koirat. Antaminen on yhtä luonnollista kuin ilo ja suru, hyväily ja lohduttaminen. Miksei siis ihminenkin, jos kerran gorilla ja koirakin?

 

Yksinkertainen ajatus Pinterestin golfballoista muovipurkissa laajeni aamukahvilla vietetyn joulupukkimietiskelyn kautta yhteiskunnalliseen pohdintaan siitä, miten suhtaudumme muihin ihmisiin. Esimerkiksi niihin, jotka tulevat vähän kauempaa, metsänrajan tai peräti valtionrajan takaa. Tai niihin, jotka asuvat kaukana ja joita emme koskaan kasvotusten tapaa. Annammeko heille jotain vai otammeko vain?

 

Jos viime hetken joululahjat ovat vielä hankkimatta, aina voi antaa hyväntekeväisyyteen. Muistan kerran saaneeni joululahjaksi postikortin, jossa oli pyörätuolin kuva. Sinä vuonna hyvä ystäväni oli päättänyt olla ostamatta aikuiskavereilleen paketteja ja lahjoittaa sen sijaan vastaavan summan hyväntekeväisyyteen, jonnekin missä kaikilla ei ole varaa hankkia pyörätuolia liikuntakyvyn kadottua.

 

Kaikista aikuisiällä saamistani joululahjoista se on jäänyt parhaiten mieleeni.

 

*****

 

Tässä yksi vinkki joulun tai uuden vuoden lahjoituskohdetta etsiville:

 

Tyttäreni projekti, Gandhi walks the Great Wall

 

[...] this August 2015 myself and a group of 20 odd other charity volunteers will be walking the Great Wall of China for 6 days, to raise funds and awareness about Childreach, a great charity that helps children unlock their potential - through offering medical and educational support :)

I am extremely excited to be involved in this initiative, and very grateful to anyone who wishes to contribute.

With your help, we can make a positive change in the life of children around the world!

 

 

 

 

Kun kentät ovat kiinni

Kuka hullu aloittaa golf-blogin joulukuussa? Eihän nyt pääse edes kentälle!

 

No, joku humanisti tietysti, kirjailija ja pohdiskelija, joka miettii golfin sisäistä olemusta ja vertaa sitä kirjoittamiseen ja kirjoista lukemiinsa ajatuksiin. Talvella on aikaa luonnostella omia ajatuksia, vaikka ei tämä kirjoittaminen kesälläkään lopu, eikä golfsvingin hiominen varsinkaan.

 

Uudessa blogissani haluan yhdistää kaksi intohimoani, joista toinen on myös ammattini. Kirjalijana seuraan vanhaa ja uutta kirjallisuutta, luen paljon ja tietenkin mietin omia työprosessejani. Golfaajana olen noviisi, joka on suorittanut Green Cardin vasta viime kesänä, mutta jo nyt täysin hurahtanut tähän lajiin. Talvella treenaan sisähallissa, odotan seuraava pelikautta ja kevättalven matkaa Floridaan.

 

Idea on kuin pekoniin kääritty taateli. Tuttuja makuja, yhdessä yllättävä yhdistelmä.

 

Kirjoittamisessa ja golfissa on paljon samaa. Kumpikin vaatii zen-tyylistä keskittymistä ja itsenäisiä päätöksiä, kun pallo (tai sana) päätyy väärään paikkaan. On opittava pyyhkäisemään ärsyyntyminen ja haiseva kututus mielestä ennen seuraavaa reikää. Vaikka jyrkkä penger tuntuu epäedulliselta paikalta, rauhallisesti tarkasteltuna se osoittautuukin täydelliseksi seuraavaa lyöntiä ajatellen. Ja joskus metsään kadonnutta palloa/ideaa kannattaa etsiä, toisinaan on vain pudotettava uusi pallo/idea raffin laitaan ja hyväksyttävä sakkopisteet tuloskortissa.

 

Niin golfpeli kuin kirjoittaminenkin ovat metaforisia matkoja minuuteen. Yksilölajeina ne pakottavat kohtaamaan omat sisäiset peikot ja kuningattaret, mutta sosiaalisena toimintana tarjoavat mahdollisuuden jakaa matka jonkun kanssa.