Urbaania golfia Kensingtonissa

Ystäväni pyörähti Lontoossa, lähetti minulle sieltä valokuvan.

Teenjuojat osaavat treenata sisähallissakin tyylikkäästi. On simulaattorit, coaching suite, cocktail bar ja biljardigriini (mitä sekin sitten tarkoittaa).

 

Kyllä niin haluaisin Suomeenkin.

 

Sisähallit ovat suosittuja meilläkin, vaikka näyttävät kuntosaleilta. Season Golf Suomenojalla, jossa itse käyn treenaamassa, ei ole koskaan tyhjä. Lyöntialue on hyvä, kaksikerroksinen, ja harjoitusgriinillä voi myös chippailla. Hallissa tuoksuu tuore pulla.

 

En siis valita vaan olen tyytyväinen. Saan harrastaa ja treenata mielin määrin. Silti olisi hauskaa, jos joku toisi Urban Golf -tyyliset sisähallit tänne. Klikatkaa nyt sitä linkkiä, klikatkaa! Kelpaisi siinä nojatuolissa siemailla gin & tonicia treenien päätteeksi perjantai-iltana.

 

Toisiko moinen lisää ihmisiä golfin pariin? Ehkä. Mutta tarvitseeko kaikessa laskea hyötysuhde? Joskus voi vain toivoa pikku annoksen hedonistista nautintoa.

Ja entä se golfbiljardi?
Trendinmetsästäjä kertoo. Se on hybridipeli, jonka avulla voi harjoitella puttaustaitoja silkan hauskanpidon varjolla.

Onnellinen puttaaja

Kannoin kasan kirjoja Floridasta Suomeen. Bob Rotellasta on tullut lempigolfkirjailijani. Häneltä on suomennettu yksi teos, Unohda täydellinen golf : "Golf on tekniikkalaji, mutta menestyminen edellyttää henkisen pelin hallintaa."

Sitähän tämä peli on, pohjimmiltaan henkistä.

Iltalukemistooni kuuluu Rotellan kirja Putting Out of Your Mind.

 

 

 

 

Olen pitänyt puttaamisesta niin kauan kuin olen ylipäätään pelannut golfia. Puttaamisessa korostuu järjen käyttö, koska griiniä täytyy osata lukea. Samalla mieli pitää kyetä tyhjentämään häiritsevistä ajatuksista. Liiallinen yrittäminen jäykistää lihakset, sillä riski saavutetun aseman menettämiseen on niin suuri. Joskus kyse on muutamista senttimetreistä, kun haviteltu par muuttuu bogeyksi. Se vaatii hermoja ja kykyä heittäytyä hetkeen.

 

Rotella kertoo tarinan äidistään, joka aloitti golfin seniorina. Hän tahtoi tietää, mitä poika oikein puuhasi ja puhui, kun ihmiset olivat siitä valmiita jopa maksamaan.

"Pääasiassa puhun puttaamisesta", Rotella vastasi. "Neuvon heitä keskittymään kohteeseen."

"No herranjestas,", äiti vastasi. "Mitä muuta he muka ajattelisivat kuin kohdetta?"

 

Voi, voi. Äiti olisi hämmästynyt, jos olisi tiennyt.

 

Normigolfarin päähän nousee mitä kummallisempia ajatuksia, vaikka mielen pitäisi olla meditatiivisen tyhjä. Puttaaminen on mindfulnessia parhaimmillaan. Tai kuin tanssia, sanoo Rotella: ihminen oppii tanssimaan, kun lakkaa jännittämästä sitä, onko taitava vai tohelo, mitä muut ajattelevat ja montako pistettä tästä kaikesta saa.

 

Ei kaiketi ole sattumaa, että samoihin aikoihin, kun aloitin golfin, kiinnostuin hyvän ihmisyyden tavoittelusta. En oikein tiennyt, mitä edes hain, paitsi onnellisuutta ja humanistisia arvoja. Opettajaystäväni vinkkasi minulle positiivisesta psykologiasta. Se tuntuu olevan opinhaara, joka vastaa parhaiten kysymyksiini. Kyse on omien vahvuuksien löytämisestä ja positiivisten puolien korostamisesta. Rotella puhuu samasta asiasta painottaessaan, että hyvä puttaaja ei muistele huonoja puttejaan vaan keskittyy niihin, jotka upposivat kuppiin.

 

Positiivinen psykologia sisältää myös ajatuksen muiden auttamisesta Se juurikin tekee meidät onnellisiksi - ilon ja oivallusten jakaminen, omasta runsaudensarvesta antaminen. Puttaamisesta puhuminen on ehkä yksi triviaaleimmista asioista, jos pohdimme maailmaa ja  elämää laajemmin, mutta onhan tämä herranjestas merkittävää golfarille! Ei niin pientä iloa, jotteiko siitä olisi muillekin antaa.

 

 







Kenkäpalkinto!

Miesten kesken on tavallista, että pelataan jostain, yleensä häviäjä ostaa muille kaljat. Naiset kisaavat harvemmin, mutta uusi kenkäpari on jo vedonlyönnin arvoinen juttu.

 

Asennetta!
Golfari saa pukeutua hauskoihin vaatteisiin.

 

Viimeinen pelimme Floridassa oli naiset vastaan miehet reikäpeli-scramble North Palm Beach Country Clubilla. Scramble on hauska pelimuoto, jonka säännöt voi lukea tästä linkistä. Emme me Sinikan kanssa tosissamme uskoneet voittavamme, ja range masterkin puisteli ykköstiillä päätään. Oh dear, ja missä teidän toinen bäginne on? Olimme näppärinä tyttöinä laittaneet kaikki mailat yhteen kassiin, vaikka se on sääntöjen vastaista. Saimme kuitenkin luvan jatkaa, koska Sinikka oli tehnyt saman tempun miehensä kanssa edellisenä päivänä. Sitä kenttämestari ei ollut edes huomannut. Ehkä höpsöttely pistää silmään pahemmin, jos kyseessä on kaksi naista eikä vain miehensä autossa istuva vaimo.

 

Naisten golfia seurataan Amerikassa kiitettävän paljon, mutta yhä olisi parantamisen varaa. Mediallakin on vastuunsa. Viasat-kanavalla näytettiin pari päivää sitten pätkä Orlandon golf-tapahtumasta. Ensin kuvattiin mailoja mittailevia miespelaajia kaupassa ja rangella, puhuttiin tekniikasta ja itse pelistä. Sitten kerrottiin, että mukana oli myös LPGA-pelaajia. Kuva siirtyi muotinäytökseen: The ladies introduced us this spring's latest selection of outfits. Oh yeah, vaatteistahan me vain innostumme.

 

Silti pelasimme niistä kengistä. Ei se ole sen pinnallisempaa kuin kaljakaan.

 

Golf on isoa bisnestä Floridassa. Puhumme 8.2 miljardista dollarista, merkittävämmästä kuin Disney Worldit ja muut huvittelukeskukset yhteensä, isommasta kuin lääketeollisuuden laitehankinnat. Kenttiä on reilusti yli tuhat ja golfareita 1.6 miljoonaa. Golf työllistää osavaltiossa yli sata tuhatta ihmistä suoraan, ja runsaasti enemmän epäsuoraan esimerkiksi turismin kautta. Politiikan ja talouden päätöksiä tehdessä tämä peli otetaan vakavasti.

 

Eikä kyse ole vain huvittelusta. Luonnonvaraisten alueiden ja eläinten suojelu, vesivarojen ylläpitäminen ja hyväntekeväisyys on lähellä monen golf-yhteisön sydäntä. Audobon-sertifikaatin saaneet kentät seuraavat hyviä käytäntöjä luonnonsuojelun suhteen, ja golfin kontribuutio hyväntekeväisyyteen yltää vuosittain 312 miljoonaan US$.

 

Niinpä me löimme iloisina palloa väylältä griinille ja reikään. Yhteispeli sujui hyvin: useimmiten valitsimme minun draivini, kun taas Sinikan pitching wedge oli täysin vailla vertaista. Mukana oli aimo annos girl poweria ja hihittelevää uhoa. Mitä muuta voisi olettaa? Jos aina kuulee ja luulee olevansa se heikompi linkki, joka ei sukupuolensa vuoksi ole oikeastaan edes varteenotettava vastus, niin onhan se kiva kävellä pelin jälkeen upouusissa sandaaleissa.

 

 

Tosin tasa-arvoa ei ole se, että miehille naureskellaan hotellin respassa - hävisitte sitten tytöille - kun he aamutuimaan uskaltautuvat kahville. (Vaikka hiton hauskaa se silti oli!) Vai osaatteko kuvitella tilannetta, jossa kahdelle naiselle hihitellään, kun ottivat ja menivät häviämään pojille? En minäkään.

 

All said and done, minulla ja Sinikalla on kuitenkin ollut tosi hyvät coachit.

Kolme kenttää Floridassa

North Palm Beach Country Club:
Jack Nicklausin kädenjälki

North Palm Beach oli puolisoni kotikenttä ennen kuin hän muutti Suomeen. Pitkän talvitauon jälkeen olisi ollut järkevämpää pelata vain yhdeksän reikää, mutta pakkohan ne kaikki 18 oli kokea, down the memory lane. Seuraavalla kerralla osasimme jo ottaa mukaan tarpeeksi syötävää energiatason ylläpitämiseksi; suosittelen proteiinismoothiepulloja golfauton kylmälaukkuun. Amerikkalaiseen tapaan kenttää kiertää myös kioskiauto. Sieltä saa ostaa lisäevästä ja miksei kylmän oluenkin, jos lyönti on hukassa.

Kentän on suunnitellut golf-legenda Jack Nicklaus. Klubitalon seinällä roikkuu valtava kehystetty shekki, jonka loppusumma on yksi dollari. Normaalisti Jack laskuttaa kaksi miljoonaa, mutta hän nyt sattuu asumaan näillä kulmilla ja Palm Beachissä on hänen nimeään kantava katukin. 

Nicklausin väylät ovat leveät eikä kentällä ole liiallisesti esteitä, mitä nyt tavallista enemmän bunkkereita. Joistain reistä tuli mieleen jopa Tapiola, sen verran usein jouduin kaivamaan santamailaa bägistä. Pitkät lyönnit rullivat helposti eteenpäin. Joskus se on onnekastakin. Nicklaus halusi kenttänsä soveltuvan eri tasoisille pelaajille, joten väylien leveys tasoittuu nopeiden griinien notkoissa; vaikka saat pallon nätisti viheriölle, se ei ole siellä mitenkään turvallisesti. Suoraan sanottuna griinit olivat pirullisia, kauniimmin ilmaistuna "nautinnollisen haasteellisia".

Pelasimme kahden nuoren miehen kanssa, joille opetimme suomalaisen tavan tarjota pelikavereille kierros birdie-pullosta (taskumatista), jos reiän tulokseksi tulee birdie (yksi alle ihannetuloksen). Kaverit olivat tästä todella innoissaan. Kierroksen aikana ehdimme jutella muistakin amerikkalaisen ja suomalaisen golf-kulttuurin eroista, esimerkiksi tasoituksista. Floridassa niiden perään ei kysele kukaan, ei caddiemaster eivätkä pelikaverit. Tasoitusrajoituksia kentille ei vain ole. Amerikkalaismiehet tosin arvelivat syyksi sen, että Floridassa kukaan korkean tasoituksen pelaaja ei edes lähtisi pelaamaan näin vaikeaa kenttää. That's why. En viitsinyt sanoa omasta tasoituksestani mitään. Onneksi täällä tosiaan ei udella niin intiimeistä asioista.

Kierroksen hinta oli 55 US$. 

Kaikilla kentillä varasimme tii-ajan iltapäivälle kahden jälkeen, koska silloin hinnat ovat twilight rate eli halvemmat. Jouduimme kuitenkin maksamaan vierailijahintoja, ja talvi on sesonkiaikaa. Kannattaa myös muistaa, että Floridassa pimeä tulee nopeasti kello kuudelta, joten kahdeksaatoistaa reikää ei ehdi kiertämään, jos lähtee vasta kolmelta tai sen jälkeen.

Emerald Hills:

Yksi Floridan hienoimpia

Emerald Hillsin nettisivujen mukaan tämä kenttä on valittu eteläisen Floridan ykköseksi. Siippani mukaan tämän tyylisiä ja tasoisia kenttiä löytyy kyllä muitakin. Hieno kokemus smaragdikummuilla pelaaminen silti oli, ja klubitalo oli kerta kaikkiaan hulppea. Jopa naisten restroom oli sisustettu tyylikkäästi, seinillä mustavalkoisia taidekuvia Babe Zahariaksesta. Miesten pukkareilla työskenteli kuulemma kengänkiillottajaukkeli.

North Palm Beachin jälkeen sanoin tyhmyyksissäni, että haluaisin harjoitella kentällä, jossa on paljon vesiesteitä. No niin. Emerald Hilsissä niitä oli lähes joka reiällä. Usein griinille ei päässyt ollenkaan, jos ei uskaltanut lyödä veden yli. Onneksi pelasin kahdella pallolla, joista ainakin toinen lensi upeasti. Se huonompi, mielikuvitusystävän pallo jäi kaloille. Kaunishan tämä kenttä oli, ja vaihteleva. Komeasti rakennetuilla nettisivuilla on hieno kuvaus jokaisesta reiästä. Muutama viheriö oli kylläkin tämän tason kentälle luvattoman huonokuntoinen.

Veden yli oli pakko päästä, jos griinille halusi.

Amerikkalaiseen tapaan kentän laidalla oli tavallisten ihmisten omakotitaloja. Yksi avauksistani kopsahti suoraan jonkun viattoman katolle. Huristelin paikalle ja toivoin, että tavallinen matkavakuutus kattaa mahdolliset vauriot, mutta takapihalla seisoikin ystävällinen pappa pienen koiransa kanssa. This your ball? No, nothing's broken, but you want your ball back, right. Eli mitäs pienistä, pelin pitää jatkua. Sittemmin totuin näihin takapihojen ihmisiin, jotka seisoivat auliisti käsi ojossa ja antoivat meille palloja, joskus omiamme ja toisinaan aiemmin sinne lentäneitä.

Kierroksen hinta oli 75 US$, johon sisältyi pienimuotoinen buffet pelin jälkeen.

Lone Pine:

Paikallinen Paloheinä

Illalla istuimme ravintolassa nauttimassa annokset bang bang shrimpsejä. Tutustuimme suloiseen eläkeläisrouvaan, joka kertoi itsestään sen verran, että inhoaa (republikaanien) Fox-televisiokanavaa, asuu Pennsylvaniassa ja viettää talvikuukaudet Floridassa. Hän pelaa kentällä, joka sopii "for a duffer like me". Eli minunlaisellenikin juuri.

Lone Pine on konstailematon julkinen kenttä, jonka griinit ovat yllättävän hyvässä kunnossa. Täällä puolisoni aikoinaan harjoitteli pelaamaan, joten down the memory lane matkustettiin taas. Iltapäivällä kenttä oli tosin niin tukossa, että oman vuoron odottelu tiipaikoilla alkoi kyllästyttää. Päätimme pelata vain yhdeksän reikää. Muista kentistä poiketen kierroksen sai tehdä kävellenkin, eli reippaina kuntoilijoina valitsimme työntökärryt eikä autoa.

Kokemus oli todella myönteinen. Olen pelannut niin vaikeilla kentillä - Suomessakin pääasiassa Tapiolassa - että oma kehittyminen vaikuttaa hitaalta, vaikka lyönti ja pelitaktiikka ovat kehittyneet koko ajan. Lone Pinessä tein parin toisensa perään ja olisin voinut saman tien laskea tasoitukseni kahteenkymmeneen. (Ei, en laske.) Mahtavaa huomata, että harjoittelu sisähalleissa, Hanna-Leenan oppitunnit ja swingin hiominen ovat tosiaankin tuottaneet tulosta. Itsetunto nousi kyllä kohisten, ja nyt kelpaa taas pelata North Palm Beachillä. Siellä tulos on väistämättä huonompi, mutta ei kuule haittaa enää yhtään!

Kierroksen (18 reikää) hinta oli 20 US$. Harjoittelualuekin oli ihan jees.