Huippunaisia: LPGA Season Opening

pääsylippu ja käsiohjelma

LPGA-kiertue on yksi naisten suurimmista golfkilpailuista. Nyt ei puhuta mistään pilipalijengistä vaan todellisista, rautaisista ammattilaisista. Raakaa voimaa, atleettisuutta ja kaunista naisgolfia!

Jotta terveisiä vain täältä Floridasta! Neljänsadan kilometrin ajomatka Palm Beachiltä ei tuntunut missään.

Golden Ocala golfclub on keskellä Floridan maaseutua. Matkalla näkyi jos jonkinlaista hevosfarmia, isompaa ja pienempää. Golfin imago eliitin lajina joutaa talikolla tallin taakse, koska yleisö koostui ihan tavallisista maajusseista ja heidän perheistään. Toki paikalla oli muutakin golfkansaa, kaiken näköistä. Lajin viehättävyys piilee sen monipuolisuudessa: kuka tahansa voi pelata tai ainakin penkkiurheilla. Kojuissa myytiin nakkeja, kahvia ja suveniiripalloja. Ostin lippalakin.

Kiertuetta sponsoroi Coates, joka on omistautunut naisten golf-tarvikkeille. Sain tilaisuuden jutella muutaman muun golf-firman edustajan kanssa, kun istuimme kerrostalon korkuisten puiden alla kahvilla. He varmistivat jostain haastattelusta lukemani Laura Daviesin väitteen, että golf-mailojen tuotekehittely suosii miespelaajia: "Kyllä se niin on. Mailat kehitetään miespelaajan mukaan. Sitten vasta tuotteesta tehdään naisille, junioreille ja senioreille omat versionsa."

Sellainen maailma on. Kiva, että joku vaihteeksi nostaa normiksi naisen, vaikka itse käytänkin miesten mailoja. Kun on tuota kokoa enemmän kuin useimmilla sukupuoleni edustajilla. (Ja itseäni lohduttaakseni sanon, että ehkä on sitten swingivoimaakin reippaammin..?)

 

 

Päivän antoisinta antia olivat hetket harjoitusrangen reunalla, kun pääsimme seuraamaan huippuammattilaisten treenaamista. Kirjoitan myöhemmin, Suomeen palattuani erilaisista treenauskikoista ja nikseistä, joita siellä seisoskellessani bongasin.

Morgan Presselin caddie (tai valmentaja) videoi Presselin swingin. Ammattilaisetkin (tai oikeastaan nimenomaan ammattilaiset ja tosissaan lajista innostuneet harrastelijat) käyttävät aikaa harjoitteluun; sunnuntaipelaaja voi pelata rundin silloin tällöin ilman sen kummempaa treenausta. Siksi golf sopii lajina kenelle tahansa.

Yksi LPGA-kiertueen hyväntekeväisyyskumppaneista on muuten The Morgan Pressel Foundation, joka kerää varoja rintasyövän vastaiseen taisteluun. Järjestö on perustettu Presselin äidin muistoksi.

Avajaispäivänä ei vielä kisattu, mutta nähtiinpä kuitenkin pro-am-kilpailu. Jokaisessa ryhmässä pelasi yksi ammattilainen ja kolme amatööriä, sponsseja tietysti. Rahalla pääsee... Toisaalta kisat tarvitsevat sponsoreita, jotka haluavat rahoilleen muutakin vastetta kuin nimensä mainoksiin.

Aloittelevana naisgolfarina kaipaan enemmän näkyvyyttä naispuolisille huippuammattilaisille. Minea Blomqvist-Kakkoa emme avajaispäivän hulinassa nähneet, mutta monia kansanvälisiä huippunimiä kylläkin.

Lydia Ko on vasta 17 vuotias. Yksi päivän tiiauspaikkareunuksen puheenaiheista oli se, että Lydia on siirtynyt silmälaseista piilolinsseihin. Myös trivia on tärkeää, tai ainakin viihdyttävää, sanon minä.

Minun päiväni kruunasi yhteisposeeraus Michelle Wien kanssa. Michelle vie ja minä vikisen!

Mitä kirjailija saa golfista?

John Updike on sanonut, että golf opettaa meitä löytämään nautinnon itsestämme ja siitä hetkestä, kun asetumme pallon eteen. Juuri siitä nimenomaisesta lyönnistä, ei edellisestä eikä seuraavasta. Golf on rentoutumista kentän vaihtuvien muotojen rytmiin. Novellissaan The Trouble with a Caddie Updiken päähenkilö pohtii peliään eräänlaisena runoutena, tai ainakin runouden yrityksenä. Mitä enemmän pinnistelet, sitä huonommin pelaat.

 

On osattava rentoutua. Siksi on kirjoitettu sellainenkin kirja kuin Zen ja golf.

 

Tiedän kyllä, millaista on kirjoittaa ähkien ja puhkuen, kun sana ei solju. Sama juttu golfin kanssa. Kentällä ja tekstin edessä pitää antautua rytmiin ja keskittyä hetkeen. Golf on tehnyt tämän minulle näkyväksi ja kirjoittamiseenikin on tullut uusi rentous.

 

Golf on opettanut minulle myös sen, että epäonnistumisia ei kannata jäädä voivottelemaan. Maila takaisin bägiin ja menoksi, seuraavalla reiällä on omat haasteensa. Peli ilkkuu pelaajalle: onnistutko saavuttamaan uudestaan tasapainon, vaikka puttasit edellisellä reiällä viisi(kymmentä) kertaa ja luulit, että joudut haahuilemaan griinillä hamaan ikuisuuteen?

 

Kustannussopimuksenkin saaminen voi olla sellaista. Jokainen kirjailija tietää, millaista on tökkiä sitä yhtä ja samaa palloa reikään, eikä se saamari uponnut vieläkään.

 

Vaan etiäpäin vain.

 

Myös Nalle Puhin luonut A.A. Milne oli innokas golfaaja.

 

Niin golf kuin kirjoittaminenkin ovat intohimoja. Ajantaju katoaa, kun flow-tila napsahtaa päälle. Voisin chippailla palloja (ja sanoja) loputtomiin.

 

Ja mikä parasta, golfissa ei ole kyse pelkästä pelin voittamisesta, eikä kirjoittaminen tarkoita vain sanojen myymistä kirjan muodossa. Kyse on sisäisestä kasvusta. Siitä, että yksi lyönti ja perhosen siivenisku on osa jotain paljon suurempaa suunnitelmaa.

Mitä vikaa tässä kuvassa on?

Vuoden 2014 Golflehdet. Mitäs vikaa niissä.

Missä ovat kaikki naiset! Itseään kunnioittava tämän päivän toimitus tarkistaa, että naisten ja miesten osuus kansikuvissa on kuta kuinkin sama. Ainoa nainen, jonka Golflehti päästi kanteensa, oli Minea Blomqvist-Kakko, ja hänkin miehensä kainalossa.

Fore!-lehti ei tosin ollut yhtään parempi, vaikka päätoimittaja on nainen, Viivi Avellán. Vuoden 2014 Foren kansista ei löytynyt yhtäkään naista.

On totta, että miespuolisia golfareita on enemmän kuin naisia, mutta ei epäsuhta näin suuri ole. Ja kenties me nimenomaan tarvitsisimme esikuvia. Onhan Golflehti pitänyt huolen siitäkin, että kansikuvissa on niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin pelaajia.

Isoja henkilöjuttuja naisista oli vähemmän kuin miehistä, mutta kyllä sieltä kansikuviksi asti olisi riittänyt.

Espoolaislähtöinen, Floridassa asuva Matilda Castren pelaa Euroopan huipulla. Artikkelissa harmitellaan nimenomaan sitä, että suomalainen media näyttää suhteellisen vähän naisgolfia. Castren sanoo: "Täällä USA:ssa olen huomannut naisgolfin olevan iso juttu. Esimerkiksi Golf Channel näyttää kaikki naisten LPGA:n kisat suorina ja ihmiset ovat tosissaan kiinnostuneita."

 

Lehden kannessa poseerasi golfopettaja, entinen ammattilaispelaaja Butch Harmon. Siinä artikkelissa esiteltiin kolme virhettä, jotka kannattaa korjata, ja kolme, joita ei kannata. Kaipa se tekniikka sitten on tärkeämpää.

 

Koreasta Uuteen-Seelantiin muuttanut Lydia Ko on vasta 16-vuotias maailman huipulla pelaava golfari. Hänestä on esikuvaksi monelle junioripelaajalle.

Kaikki tietävät Michelle Wien. Tai ainakin kaikkien pitäisi. Hän voitti US Openin.

Golflehdessä 6/2014 juhlittiin Suomen naisjoukkuetta, joka on tuonut meille vuosien 2012-14 aikana MM-pronssia, EM-pronssia ja EM-hopeaa. Olisi tästä kuusikosta enemmänkin voinut lukea.

Sen lehden kanteen tälläsivät Teemu Selänteen.


*****

As an afterthought...
Helmikuussa 2015

Vuoden ensimmäinen Golflehti tuli, kannessa Ursula Wikström ja Noora Tamminen, naisten golf nostettu esiin näkyvästi. :) Kiitos paljon lukijapalautteen huomioimisesta! (Suomen Golfliiton Ladygolf -toimikunnan Naisystävällisin golfyhteisö -kyselyn tuloksista keskusteltiin yhden artikkelin yhteydessä, päätoimittaja otti kantaa naisten golfharrastuksen huomioimiseen pääkirjoituksessaan jne.)

Nyt tuli sellainen olo, että ensi kaudella haluan itsekin olla aktiivisempi paikallisen klubin naistoiminnassa!

Arabigolfia

Abu Dhabi HSBC, GolfDigest

 

Viime aikojen tapahtumien varjossa ei tuntuisi oikealta kirjoittaa vain omasta svingistä ja pallosta. Sananvapaus on niin tärkeä oikeus, että sitä pitää olla valmis puolustamaan, ja nimenomaan sanojen avulla.

 

Viime päivinä olen katsellut European Tour (joka kiertää lähes kaikkialla muualla paitsi Amerikassa) Race to Dubai peliä. Siitä blogitekstin otsikko, näennäisesti, mutta tietenkin pohdin paljon moninaisempia asioita kuin Dubaissa pelattavaa golfia.

 

Yllä oleva kuva saattaa herättää monenlaisia tunteita. Joku voisi peräti kysyä, että pilkkaanko nyt muslimeja - onko siinä itse Mohammed puttaamassa? Tosiasiassa kuva on GolfDigest-lehden sivuilta, Abu Dhabin kisasta.

 

Väärinkäsitykset ovat aina mahdollisia.

 

Mitä muuta kuin väärinkäsitystä on se tapa, jolla fundamentalistit tarkastelevat satiirisia pilapiirroksia, tai kuvia ylipäätään? Kuvia ja tarinoita pitää osata lukea, ne pitää kyetä sijoittamaan kontekstiinsa.

 

Sananvapauden riisto (tai kielto tehdä kuvia jumalista) kulkee käsi kädessä ajatuksenvapauden riiston kanssa.

Bahrain GC, GolfDigest

 

Tämä kuva (yllä) voisi nopean silmäilijän mielestä vaikuttaa aggressiiviselta. Oikeastihan siinä on golfari yhdellä Bahrainin hiekkakentistä, historiallisen linnoituksen edessä. Sellaisissa maisemissa siellä päin maailmaa pelataan.

 

Entä seuraava kuva (alla)? Otetaanko siinä kantaa naisten hunnunkäyttöön? Todellisuudessa autoa ajaa aivan tavallinen malesialaisgolfari. Pikkupoikakin on päässyt kyytiin.

Malesiassa on 200 golfkenttää, kerrotaan Travelgolf-sivustolla.

 

Jos jo nämä neutraalit, positiiviset kuvat saavat aikaan vääriä tulkintoja, kuinka paljon sitten sellaiset, jotka oikeasti ottavat kantaa maailmanpoliittisiin kysymyksiin, fundamentalistisiin vääryyksiin ja turhaan otsanrypistelyyn? Miten tulenaraksi ilmapiiri onkaan muuttunut.

Miten surullista tämä kaikki onkaan.

 

Tässä vielä lopuksi kuva Legend of Bagger Vance -elokuvasta. Leffa on hindujen pyhä kirja Bhagavad-Gita tuotuna golfkentälle. Senkin jotkut hare krishnat kokivat aikoinaan jumalanpilkaksi. Kas, kun Krishnaa esittää musta mies.

Ihan oikeasti.

Puskafarssia

...enkä tarkoita nyt normipeliäni.

Kävimme loppiaisleffassa. Sen tarkoitus oli olla hömppää, harmitonta, hupsua ja hölmön rajamailla kompuroivaa. Eli menimme katsomaan Eilaa, Rampea ja Likkaa.

 

 

 

 

Golfia elokuvassa oli varsin vähän, vaikka se oli selkeästi nostettu esiin mainoksissa. Mielenkiintoista, että markkinointiyksikkö oli päättänyt tehdä niin. Kertooko se jotain lajin noususta? Ehkä. Toivottavasti. Virallisessa julisteessakin päähenkilöt poseeraavat kaikkein räikeimmissä golfasusteissa, joita kaupasta löytyy. Mainosten perusteella pelkäsin joutuvani katselemaan golfin stereotypioilla kömpelösti leikittelevää kohellusta, joka saa ei-golfaavat ystäväni ihmettelemään, mitä tässä lajissa oikein näen. Onneksi näin ei ollut, hassuja ne vain olivat, Herala ja Petelius. 

 

Typerämpää ja vahingollisempaa naisgolfiin liittyvää stereotypioiden alleviivausta edustaa mielestäni vaikkapa Maria Baliekova, joka tykkää poseerata puolialasti golfmailojensa kanssa. Googlatkaa itse.

 

Täytyy joka tapauksessa ihailla Peteliuksen lyöntejä Pickalan rangella, missä golfkohtaukset oli kuvattu. Heralan lyönti ei ollut mikään helppo sekään; on vaikea huitaista pallo hallitusti haluamaansa suuntaan (tässä tapauksessa viistosti oikeaan) kädet mutkalla mailan varrella. Montakohan otosta kohtausta varten oli otettu, ja pelaavatko nämä näyttelijät golfia siviilielämässään?

 

Tietysti voisin kritisoida ohjaajaa/käsikirjoittajaa siitä, että taas mies lyö rauhallisen vakaasti draiverillaan parinsadan metrin päähän  ja vaimo sen kun koheltaa. Mutta antaa olla, menen mieluummin katsomaan naisten US Openia golfkanavalta, jonka hankin miehelle joululahjaksi. Annika Sörenstam näemmä juontaa.

 

Uskoisin, että leffassa henkilöhahmojen pelitaidot heijastelivat henkilöhahmojen yksilöllisiä luonteenpiirteitä, ei mies- ja naispelaajia yleisellä tasolla. (Ehkä Rampe on pelaillut Vääksyn Kanava Golfin kentällä, siellä niitä Rampeja tapasin viime kesänä. Kierros oli mukavan leppoisa, palloja etsittiin metsästä oikein ajan kanssa, hämäläisittäin.)

 

Helsingin Sanomien Jutta Sarhimaa ei elokuvasta innostunut ja ymmärrän kyllä kriitikon pointit. Keskustelua aiheesta voi seurata vaikkapa tästä linkistä klikkaamalla. Kaikki riippuu kaiketi siitä, millaisin odotuksin leffateatteriin lähtee. Puskafarssi tai ei, omassa kategoriassaan Eila, Rampe ja Likka oli viihdyttävä, eivätkä ne ulkomaalaishahmotkaan täysin huonoja olleet. Rasismillehan siinä naureskeltiin, kun Eilan äiti huitoi käsiään portin edessä ja käski (japanilaista) "venepakolaista" häipymään ja Eilan sisko yritti kysellä: "Where are you from? I think you are in a wrong place."  En myöskään ymmärrä, miksi yksi japanilaishahmo muka edustaisi katsojalle koko Japanin kansakuntaa. Eihän se yksi hämäläismieskään edusta kaikkia miehiä Tampereella. Tai Herala/Roine kaikkia naisgolfareita.

 

Huumori ei voi aina olla intellektuellia, teräväsanaista tai hienovaraista. Joskus se on tällaista, mökillä kuvattua ja kliseisyydessäänkin harmitonta. Tykkäsin myös elokuvan värimaailmasta, näin harmaasävyisen espoolaistalven keskellä.

 

(Ja voisihan sitä Nopolan Sinikan Eila ja Rampe -kirjaakin vilkaista, miksei.)

Ranneliike

Se pieni ero, ranteen koukistus juuri oikealla hetkellä.

Eilen kävin treenaamassa svingiäni sisähallissa. Kesällä löin kummatkin ranteet kivikovina, nyt taivutan niitä backsvingissä niin, että maila nousee korkeimmillaan horisontaaliin asentoon. (Tai lähes horisontaaliin - en ole otattanut itsestäni valokuvaa. Kyllä pitäisi.)

 

Hanna-Leena Ronkainen sen ensin huomasi: pidin aiemmin kummatkin ranteeni niin lujina, että jouduin kompensoimaan voimakkaalla lanteenkierrolla saadakseni mailan taakseviennissä edes jokseenkin kohtuullisesti ylös. Taivuttamalla ranteita saan svingiin enemmän ruoskaniskuvoimaa.

How to look at a Swing Sequence

Ranneliikkeen jälkeen piti tietysti korjata lanneliike. Senhän täytyy muuttua, kun ranteisiin tuli saranat. Ongelmakseni jäi oikea kankku, joka nousee liikaa taakseviennin aikana. Lantionhallintaa voi onneksi kehittää Andy Proudmanin youtube-videon vinkeillä. Käytin harjoituksessa jouluksi saamaani suuntaustikkua.

 

 

Nyt mentiin tekniikka edellä, mutta ensi kerralla lupaan kirjoittaa jotain hömpää. Peräti oikeaa puskafarssia.



.

Sportsmanship

Mitä oikeastaan on urheilullisuus, sportsmanship?



Kuvassa Annika Sörenstam ja Laura Davies,
joita tykkään seurata. Kuva on ESPN uutissivuilta.

Eetos, jonka mukaan pelistä tulisi nauttia sen itsensä vuoksi, reilun pelin sääntöjä noudattaen ja koko yhteisöä arvostaen, on ominaisuus, joka ei oikeastaan ole urheilun yksityisomaisuutta. Kilpailuyhteiskunnassa vanhanajan rehti peli pitäisi nostaa esille kaikessa: taiteessa, hoivassa, koulutuksessa, kulutuksessa.... Ihmisten ja heidän tekojensa arvoa ei tulisi mitata rahalla tai voittojen määrällä. Miekkailussakin on tapana kumartaa vastapuolelle ennen ja jälkeen ottelun. On hyvä pitää mielessä, että kumartaminen on sitä helpompaa, mitä terveempi selkäranka.

 

Kun Annika Sörenstam löi parinkymmenen metrin chipin suoraan reikään vuoden 2000 Solheim Cupissa, amerikkalaisjoukkueen kapteeni Pat Bradley vaati lyönnin mitätöintiä, koska amerikkalaisen Kelly Robbinsin pallo oli maannut reilun metrin kauempana kuin ruotsalaisen Annikan ja golfissa kauimpana reiästä oleva lyö aina ensin. Amerikkalaisjoukkue ei kuitenkaan ollut antanut Sörenstamille mitään vihjettä todellisesta tilanteesta, olivat vain seistä möllöttäneet paikallaan antaen ymmärtää, että tämän kuuluikin huitaista pallonsa griinin suuntaan. Vaikutti siltä, että Robbins itsekin tajusi tilanteen vasta käveltyään omalle pallolleen. Bradley olisi aivan yhtä hyvin voinut antaa Sörenstamin pitää lyöntinsä voimassa.

 

Vuoden 2014 viimeisessä Golflehdessä (jonka sain luettavakseni vasta jouluaattona, koska puoliso oli napannut sen eteismatolta ennen kuin ehdin töistä kotiin ja kääräissyt joulupakettiin - tällaisten yllätysten vuoksi saankin aina ihanan paljon lahjoja) Arto Teittinen nostaa Sörenstamin esimerkiksi reikäpelisääntöjä käsittelevässä artikkelissaan. Hän syyttää ruotsalaispelaajaa "sääntöjen osaamattomuudesta ja taktisesta taitamattomuudesta". Mitäs meni lyömään ensin, olisi opetellut säännöt paremmin!

 

Minun mielestäni oleellisinta on se, että tässä esille nostettu sääntö 10-1c antaa pelkän mahdollisuuden: suorituksen voi vaatia uusittavaksi. Pakko ei ole. Siinä on vissi ero.

 

Se, että tyynesti seisoo paikallaan ja siten tieten tahtoen hämää vastapuolta tekemään virheitä, on pokerinpelaajan ominaisuus eikä sovi golfin imagoon rehtinä lajina. Rumaa taktikointia on sekin, että vastapuoli vaatii muutoksia vasta tarkistettuaan, olisiko niistä itselle henkilökohtaista etua. Kysymys kuuluukin, olisiko Bradley halunnut Sörenstamin chippaavan uudestaan, jos jälkimmäinen ei olisi saanut palloaan reikään? Ei varmasti olisi.

 

Sportmanship ja reilu peli ajatteluttavat minua siksi, että niitä voi ja pitää soveltaa elämään laajemmaltikin. Kirjailijana pohdin sitä, millaisilla eettisillä ehdoilla työtäni teen. Onko minulle tärkeämpää vain tulos vai nautinko myös prosessista matkalla ja osaanko kunnioittaa kollegoitani, arvostaa heidänkin työtään, heidän menestystään ja huikaisevan upeasti muotoiltuja sanojaan?

 

Toinen laji, jossa urheilijahenkeä arvostetaan erityisen paljon, on muuten hevospoolo. Pakko sekin on mainita, koska tammikuun lopulla pääsen katsomaan elämäni ensimmäistä poolomatsia. Aion jopa laittaa lierihatun päähäni! Poolossa yksittäisen pelaajan tasoitus lasketaan sen mukaan, kuinka arvokas hän on yleisellä tasolla joukkueelleen. Sen sijaan, että handicap määriteltäisiin tehtyjen maalien tai voittojen mukaan, otetaankin huomioon hevostaidot, pelintuntemus, tiimitaidot ja strategian hallinta. Vaikka sääntöjen osaaminen on osa strategian hallintaa, kuten Teittinen Golflehden artikkelissaan sanoo, se ei suinkaan ole kaikki kaikessa. Olipa Sörenstamin taktinen taitavuus sitten hyvää tai huonoa, Solheim Cupin välikohtaus toi esille sen, että sääntöjä voi käyttää tyylikkään suoraselkäisesti tai luihusti kuin mikäkin viekas pelihai konsanaan.

 

Näissä tunnelmissa inspiroidun taas kehittämään itseäni ihmisenä. Se kun on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin monet muut asiat tässä pienessä maailmassa.