Jack Nicklausin kädenjälki
North Palm Beach oli puolisoni kotikenttä ennen kuin hän muutti Suomeen. Pitkän talvitauon jälkeen olisi ollut järkevämpää pelata vain yhdeksän reikää, mutta pakkohan ne kaikki 18 oli kokea, down the memory lane. Seuraavalla kerralla osasimme jo ottaa mukaan tarpeeksi syötävää energiatason ylläpitämiseksi; suosittelen proteiinismoothiepulloja golfauton kylmälaukkuun. Amerikkalaiseen tapaan kenttää kiertää myös kioskiauto. Sieltä saa ostaa lisäevästä ja miksei kylmän oluenkin, jos lyönti on hukassa.
Kentän on suunnitellut golf-legenda Jack Nicklaus. Klubitalon seinällä roikkuu valtava kehystetty shekki, jonka loppusumma on yksi dollari. Normaalisti Jack laskuttaa kaksi miljoonaa, mutta hän nyt sattuu asumaan näillä kulmilla ja Palm Beachissä on hänen nimeään kantava katukin.
Nicklausin väylät ovat leveät eikä kentällä ole liiallisesti esteitä, mitä nyt tavallista enemmän bunkkereita. Joistain reistä tuli mieleen jopa Tapiola, sen verran usein jouduin kaivamaan santamailaa bägistä. Pitkät lyönnit rullivat helposti eteenpäin. Joskus se on onnekastakin. Nicklaus halusi kenttänsä soveltuvan eri tasoisille pelaajille, joten väylien leveys tasoittuu nopeiden griinien notkoissa; vaikka saat pallon nätisti viheriölle, se ei ole siellä mitenkään turvallisesti. Suoraan sanottuna griinit olivat pirullisia, kauniimmin ilmaistuna "nautinnollisen haasteellisia".
Pelasimme kahden nuoren miehen kanssa, joille opetimme suomalaisen tavan tarjota pelikavereille kierros birdie-pullosta (taskumatista), jos reiän tulokseksi tulee birdie (yksi alle ihannetuloksen). Kaverit olivat tästä todella innoissaan. Kierroksen aikana ehdimme jutella muistakin amerikkalaisen ja suomalaisen golf-kulttuurin eroista, esimerkiksi tasoituksista. Floridassa niiden perään ei kysele kukaan, ei caddiemaster eivätkä pelikaverit. Tasoitusrajoituksia kentille ei vain ole. Amerikkalaismiehet tosin arvelivat syyksi sen, että Floridassa kukaan korkean tasoituksen pelaaja ei edes lähtisi pelaamaan näin vaikeaa kenttää. That's why. En viitsinyt sanoa omasta tasoituksestani mitään. Onneksi täällä tosiaan ei udella niin intiimeistä asioista.
Kierroksen hinta oli 55 US$.
Kaikilla kentillä varasimme tii-ajan iltapäivälle kahden jälkeen, koska silloin hinnat ovat twilight rate eli halvemmat. Jouduimme kuitenkin maksamaan vierailijahintoja, ja talvi on sesonkiaikaa. Kannattaa myös muistaa, että Floridassa pimeä tulee nopeasti kello kuudelta, joten kahdeksaatoistaa reikää ei ehdi kiertämään, jos lähtee vasta kolmelta tai sen jälkeen.
Emerald Hills:
Yksi Floridan hienoimpia
Emerald Hillsin nettisivujen mukaan tämä kenttä on valittu eteläisen Floridan ykköseksi. Siippani mukaan tämän tyylisiä ja tasoisia kenttiä löytyy kyllä muitakin. Hieno kokemus smaragdikummuilla pelaaminen silti oli, ja klubitalo oli kerta kaikkiaan hulppea. Jopa naisten restroom oli sisustettu tyylikkäästi, seinillä mustavalkoisia taidekuvia Babe Zahariaksesta. Miesten pukkareilla työskenteli kuulemma kengänkiillottajaukkeli.
North Palm Beachin jälkeen sanoin tyhmyyksissäni, että haluaisin harjoitella kentällä, jossa on paljon vesiesteitä. No niin. Emerald Hilsissä niitä oli lähes joka reiällä. Usein griinille ei päässyt ollenkaan, jos ei uskaltanut lyödä veden yli. Onneksi pelasin kahdella pallolla, joista ainakin toinen lensi upeasti. Se huonompi, mielikuvitusystävän pallo jäi kaloille. Kaunishan tämä kenttä oli, ja vaihteleva. Komeasti rakennetuilla nettisivuilla on hieno kuvaus jokaisesta reiästä. Muutama viheriö oli kylläkin tämän tason kentälle luvattoman huonokuntoinen.
 |
| Veden yli oli pakko päästä, jos griinille halusi. |
Amerikkalaiseen tapaan kentän laidalla oli tavallisten ihmisten omakotitaloja. Yksi avauksistani kopsahti suoraan jonkun viattoman katolle. Huristelin paikalle ja toivoin, että tavallinen matkavakuutus kattaa mahdolliset vauriot, mutta takapihalla seisoikin ystävällinen pappa pienen koiransa kanssa. This your ball? No, nothing's broken, but you want your ball back, right. Eli mitäs pienistä, pelin pitää jatkua. Sittemmin totuin näihin takapihojen ihmisiin, jotka seisoivat auliisti käsi ojossa ja antoivat meille palloja, joskus omiamme ja toisinaan aiemmin sinne lentäneitä.
Kierroksen hinta oli 75 US$, johon sisältyi pienimuotoinen buffet pelin jälkeen.
Lone Pine:
Paikallinen Paloheinä
Illalla istuimme ravintolassa nauttimassa annokset bang bang shrimpsejä. Tutustuimme suloiseen eläkeläisrouvaan, joka kertoi itsestään sen verran, että inhoaa (republikaanien) Fox-televisiokanavaa, asuu Pennsylvaniassa ja viettää talvikuukaudet Floridassa. Hän pelaa kentällä, joka sopii "for a duffer like me". Eli minunlaisellenikin juuri.
Lone Pine on konstailematon julkinen kenttä, jonka griinit ovat yllättävän hyvässä kunnossa. Täällä puolisoni aikoinaan harjoitteli pelaamaan, joten down the memory lane matkustettiin taas. Iltapäivällä kenttä oli tosin niin tukossa, että oman vuoron odottelu tiipaikoilla alkoi kyllästyttää. Päätimme pelata vain yhdeksän reikää. Muista kentistä poiketen kierroksen sai tehdä kävellenkin, eli reippaina kuntoilijoina valitsimme työntökärryt eikä autoa.
Kokemus oli todella myönteinen. Olen pelannut niin vaikeilla kentillä - Suomessakin pääasiassa Tapiolassa - että oma kehittyminen vaikuttaa hitaalta, vaikka lyönti ja pelitaktiikka ovat kehittyneet koko ajan. Lone Pinessä tein parin toisensa perään ja olisin voinut saman tien laskea tasoitukseni kahteenkymmeneen. (Ei, en laske.) Mahtavaa huomata, että harjoittelu sisähalleissa, Hanna-Leenan oppitunnit ja swingin hiominen ovat tosiaankin tuottaneet tulosta. Itsetunto nousi kyllä kohisten, ja nyt kelpaa taas pelata North Palm Beachillä. Siellä tulos on väistämättä huonompi, mutta ei kuule haittaa enää yhtään!
Kierroksen (18 reikää) hinta oli 20 US$. Harjoittelualuekin oli ihan jees.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti