Puskafarssia

...enkä tarkoita nyt normipeliäni.

Kävimme loppiaisleffassa. Sen tarkoitus oli olla hömppää, harmitonta, hupsua ja hölmön rajamailla kompuroivaa. Eli menimme katsomaan Eilaa, Rampea ja Likkaa.

 

 

 

 

Golfia elokuvassa oli varsin vähän, vaikka se oli selkeästi nostettu esiin mainoksissa. Mielenkiintoista, että markkinointiyksikkö oli päättänyt tehdä niin. Kertooko se jotain lajin noususta? Ehkä. Toivottavasti. Virallisessa julisteessakin päähenkilöt poseeraavat kaikkein räikeimmissä golfasusteissa, joita kaupasta löytyy. Mainosten perusteella pelkäsin joutuvani katselemaan golfin stereotypioilla kömpelösti leikittelevää kohellusta, joka saa ei-golfaavat ystäväni ihmettelemään, mitä tässä lajissa oikein näen. Onneksi näin ei ollut, hassuja ne vain olivat, Herala ja Petelius. 

 

Typerämpää ja vahingollisempaa naisgolfiin liittyvää stereotypioiden alleviivausta edustaa mielestäni vaikkapa Maria Baliekova, joka tykkää poseerata puolialasti golfmailojensa kanssa. Googlatkaa itse.

 

Täytyy joka tapauksessa ihailla Peteliuksen lyöntejä Pickalan rangella, missä golfkohtaukset oli kuvattu. Heralan lyönti ei ollut mikään helppo sekään; on vaikea huitaista pallo hallitusti haluamaansa suuntaan (tässä tapauksessa viistosti oikeaan) kädet mutkalla mailan varrella. Montakohan otosta kohtausta varten oli otettu, ja pelaavatko nämä näyttelijät golfia siviilielämässään?

 

Tietysti voisin kritisoida ohjaajaa/käsikirjoittajaa siitä, että taas mies lyö rauhallisen vakaasti draiverillaan parinsadan metrin päähän  ja vaimo sen kun koheltaa. Mutta antaa olla, menen mieluummin katsomaan naisten US Openia golfkanavalta, jonka hankin miehelle joululahjaksi. Annika Sörenstam näemmä juontaa.

 

Uskoisin, että leffassa henkilöhahmojen pelitaidot heijastelivat henkilöhahmojen yksilöllisiä luonteenpiirteitä, ei mies- ja naispelaajia yleisellä tasolla. (Ehkä Rampe on pelaillut Vääksyn Kanava Golfin kentällä, siellä niitä Rampeja tapasin viime kesänä. Kierros oli mukavan leppoisa, palloja etsittiin metsästä oikein ajan kanssa, hämäläisittäin.)

 

Helsingin Sanomien Jutta Sarhimaa ei elokuvasta innostunut ja ymmärrän kyllä kriitikon pointit. Keskustelua aiheesta voi seurata vaikkapa tästä linkistä klikkaamalla. Kaikki riippuu kaiketi siitä, millaisin odotuksin leffateatteriin lähtee. Puskafarssi tai ei, omassa kategoriassaan Eila, Rampe ja Likka oli viihdyttävä, eivätkä ne ulkomaalaishahmotkaan täysin huonoja olleet. Rasismillehan siinä naureskeltiin, kun Eilan äiti huitoi käsiään portin edessä ja käski (japanilaista) "venepakolaista" häipymään ja Eilan sisko yritti kysellä: "Where are you from? I think you are in a wrong place."  En myöskään ymmärrä, miksi yksi japanilaishahmo muka edustaisi katsojalle koko Japanin kansakuntaa. Eihän se yksi hämäläismieskään edusta kaikkia miehiä Tampereella. Tai Herala/Roine kaikkia naisgolfareita.

 

Huumori ei voi aina olla intellektuellia, teräväsanaista tai hienovaraista. Joskus se on tällaista, mökillä kuvattua ja kliseisyydessäänkin harmitonta. Tykkäsin myös elokuvan värimaailmasta, näin harmaasävyisen espoolaistalven keskellä.

 

(Ja voisihan sitä Nopolan Sinikan Eila ja Rampe -kirjaakin vilkaista, miksei.)