John Updike on sanonut, että golf opettaa meitä löytämään nautinnon itsestämme ja siitä hetkestä, kun asetumme pallon eteen. Juuri siitä nimenomaisesta lyönnistä, ei edellisestä eikä seuraavasta. Golf on rentoutumista kentän vaihtuvien muotojen rytmiin. Novellissaan The Trouble with a Caddie Updiken päähenkilö pohtii peliään eräänlaisena runoutena, tai ainakin runouden yrityksenä. Mitä enemmän pinnistelet, sitä huonommin pelaat.
On osattava rentoutua. Siksi on kirjoitettu sellainenkin kirja kuin Zen ja golf.
Tiedän kyllä, millaista on kirjoittaa ähkien ja puhkuen, kun sana ei solju. Sama juttu golfin kanssa. Kentällä ja tekstin edessä pitää antautua rytmiin ja keskittyä hetkeen. Golf on tehnyt tämän minulle näkyväksi ja kirjoittamiseenikin on tullut uusi rentous.
Golf on opettanut minulle myös sen, että epäonnistumisia ei kannata jäädä voivottelemaan. Maila takaisin bägiin ja menoksi, seuraavalla reiällä on omat haasteensa. Peli ilkkuu pelaajalle: onnistutko saavuttamaan uudestaan tasapainon, vaikka puttasit edellisellä reiällä viisi(kymmentä) kertaa ja luulit, että joudut haahuilemaan griinillä hamaan ikuisuuteen?
Kustannussopimuksenkin saaminen voi olla sellaista. Jokainen kirjailija tietää, millaista on tökkiä sitä yhtä ja samaa palloa reikään, eikä se saamari uponnut vieläkään.
Vaan etiäpäin vain.
 |
| Myös Nalle Puhin luonut A.A. Milne oli innokas golfaaja. |
Niin golf kuin kirjoittaminenkin ovat intohimoja. Ajantaju katoaa, kun flow-tila napsahtaa päälle. Voisin chippailla palloja (ja sanoja) loputtomiin.
Ja mikä parasta, golfissa ei ole kyse pelkästä pelin voittamisesta, eikä kirjoittaminen tarkoita vain sanojen myymistä kirjan muodossa. Kyse on sisäisestä kasvusta. Siitä, että yksi lyönti ja perhosen siivenisku on osa jotain paljon suurempaa suunnitelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti