Sportsmanship

Mitä oikeastaan on urheilullisuus, sportsmanship?



Kuvassa Annika Sörenstam ja Laura Davies,
joita tykkään seurata. Kuva on ESPN uutissivuilta.

Eetos, jonka mukaan pelistä tulisi nauttia sen itsensä vuoksi, reilun pelin sääntöjä noudattaen ja koko yhteisöä arvostaen, on ominaisuus, joka ei oikeastaan ole urheilun yksityisomaisuutta. Kilpailuyhteiskunnassa vanhanajan rehti peli pitäisi nostaa esille kaikessa: taiteessa, hoivassa, koulutuksessa, kulutuksessa.... Ihmisten ja heidän tekojensa arvoa ei tulisi mitata rahalla tai voittojen määrällä. Miekkailussakin on tapana kumartaa vastapuolelle ennen ja jälkeen ottelun. On hyvä pitää mielessä, että kumartaminen on sitä helpompaa, mitä terveempi selkäranka.

 

Kun Annika Sörenstam löi parinkymmenen metrin chipin suoraan reikään vuoden 2000 Solheim Cupissa, amerikkalaisjoukkueen kapteeni Pat Bradley vaati lyönnin mitätöintiä, koska amerikkalaisen Kelly Robbinsin pallo oli maannut reilun metrin kauempana kuin ruotsalaisen Annikan ja golfissa kauimpana reiästä oleva lyö aina ensin. Amerikkalaisjoukkue ei kuitenkaan ollut antanut Sörenstamille mitään vihjettä todellisesta tilanteesta, olivat vain seistä möllöttäneet paikallaan antaen ymmärtää, että tämän kuuluikin huitaista pallonsa griinin suuntaan. Vaikutti siltä, että Robbins itsekin tajusi tilanteen vasta käveltyään omalle pallolleen. Bradley olisi aivan yhtä hyvin voinut antaa Sörenstamin pitää lyöntinsä voimassa.

 

Vuoden 2014 viimeisessä Golflehdessä (jonka sain luettavakseni vasta jouluaattona, koska puoliso oli napannut sen eteismatolta ennen kuin ehdin töistä kotiin ja kääräissyt joulupakettiin - tällaisten yllätysten vuoksi saankin aina ihanan paljon lahjoja) Arto Teittinen nostaa Sörenstamin esimerkiksi reikäpelisääntöjä käsittelevässä artikkelissaan. Hän syyttää ruotsalaispelaajaa "sääntöjen osaamattomuudesta ja taktisesta taitamattomuudesta". Mitäs meni lyömään ensin, olisi opetellut säännöt paremmin!

 

Minun mielestäni oleellisinta on se, että tässä esille nostettu sääntö 10-1c antaa pelkän mahdollisuuden: suorituksen voi vaatia uusittavaksi. Pakko ei ole. Siinä on vissi ero.

 

Se, että tyynesti seisoo paikallaan ja siten tieten tahtoen hämää vastapuolta tekemään virheitä, on pokerinpelaajan ominaisuus eikä sovi golfin imagoon rehtinä lajina. Rumaa taktikointia on sekin, että vastapuoli vaatii muutoksia vasta tarkistettuaan, olisiko niistä itselle henkilökohtaista etua. Kysymys kuuluukin, olisiko Bradley halunnut Sörenstamin chippaavan uudestaan, jos jälkimmäinen ei olisi saanut palloaan reikään? Ei varmasti olisi.

 

Sportmanship ja reilu peli ajatteluttavat minua siksi, että niitä voi ja pitää soveltaa elämään laajemmaltikin. Kirjailijana pohdin sitä, millaisilla eettisillä ehdoilla työtäni teen. Onko minulle tärkeämpää vain tulos vai nautinko myös prosessista matkalla ja osaanko kunnioittaa kollegoitani, arvostaa heidänkin työtään, heidän menestystään ja huikaisevan upeasti muotoiltuja sanojaan?

 

Toinen laji, jossa urheilijahenkeä arvostetaan erityisen paljon, on muuten hevospoolo. Pakko sekin on mainita, koska tammikuun lopulla pääsen katsomaan elämäni ensimmäistä poolomatsia. Aion jopa laittaa lierihatun päähäni! Poolossa yksittäisen pelaajan tasoitus lasketaan sen mukaan, kuinka arvokas hän on yleisellä tasolla joukkueelleen. Sen sijaan, että handicap määriteltäisiin tehtyjen maalien tai voittojen mukaan, otetaankin huomioon hevostaidot, pelintuntemus, tiimitaidot ja strategian hallinta. Vaikka sääntöjen osaaminen on osa strategian hallintaa, kuten Teittinen Golflehden artikkelissaan sanoo, se ei suinkaan ole kaikki kaikessa. Olipa Sörenstamin taktinen taitavuus sitten hyvää tai huonoa, Solheim Cupin välikohtaus toi esille sen, että sääntöjä voi käyttää tyylikkään suoraselkäisesti tai luihusti kuin mikäkin viekas pelihai konsanaan.

 

Näissä tunnelmissa inspiroidun taas kehittämään itseäni ihmisenä. Se kun on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin monet muut asiat tässä pienessä maailmassa.